Hyppää sisältöön

Kaksi maastopukuista sotilasta huoltamassa moottoripyörää. Kuva Puolustusvoimat.

Logistiikkakoulu

Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikuntaan kuuluu joukkoyksikkönä esikunnan alainen Logistiikkakoulu. Logistiikkakoulu antaa upseerikoulutuksen tutkintoihin sisältyvää, puolustushaarojen tarpeisiin perustuvaa logistiikan opetusta sekä toteuttaa Puolustusvoimien logistiikkajärjestelmän kehittämiseen tähtäävää tutkimustoimintaa.

Logistiikkakoulu järjestää Puolustusvoimien palkatun henkilöstön perus- ja täydennyskoulutusta yhteistyössä Maanpuolustuskorkeakoulun sekä puolustushaara-, aselaji- ja toimialakoulujen kanssa.

Logistiikkakoulu tuottaa Puolustusvoimien huollon ja logistiikan oppaita ja ohjekirjoja sekä operatiivisen ja taktisen tason tutkimustyötä. Logistiikkakoulu toimii Riihimäellä. Henkilöstöä Logistiikkakoulussa on noin 70.

Logistiikkakoulu myös antaa kenttälääkinnän reserviupseerikoulutusta yhteistyössä Sotilaslääketieteen keskuksen ja Maasotakoulun kanssa.

Tarkempia tietoja koulutuksesta löytyy varusmies.fi-sivustolta kohdasta Palvelustehtävät ja -paikat

 

´