Hyppää sisältöön

Suomi ja Ruotsi solmivat käsiaseiden hankintaa koskevan puitesopimuksen

Puolustusvoimien logistiikkalaitos
Julkaisuajankohta 27.3.2023 12.54
Tiedote
Sako Oy:n hallituksen puheenjohtaja Dott. Franco Gussalli Beretta, Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen johtaja kenraalimajuri Jari Mikkonen, prikaatikenraali Jonas Lotsne ja Sako Oy:n puolesta CEO ja Sako Oy:n hallituksen jäsen Raimo Karjalainen. Kuva Sako Oy.

Suomi ja Ruotsi ovat solmineet yhteisen käsiaseperheen hankintaa koskevan puitesopimuksen, jonka osapuolia ovat Ruotsin puolustusmateriaalivirasto FMV, Puolustusvoimien logistiikkalaitos ja SAKO Oy.

Puitesopimusta hyödyntäessään Ruotsin puolustusmateriaalivirasto ja Puolustusvoimien logistiikkalaitos tekevät puitesopimuksen nojalla itsenäisiä tilauksia suoraan SAKO Oy:ltä. Kumpikin maa hallinnoi omia tilauksiaan. Maat pyrkivät ajoittamaan hankintansa samanaikaisiksi volyymiedun saavuttamiseksi.

Puitesopimuksen ehdot ovat voimassa myös Rajavartiolaitokselle, Tullille, Rikosseuraamusvirastolle ja poliisiviranomaisille. Näillä tulee olla sopimuksen käyttöön omat asianmukaiset suorahankintaperusteensa.

Puitesopimuksen kesto on 10 vuotta, ja sitä voidaan jatkaa kolmella seitsemän vuoden optiokaudella vuoteen 2053 asti.

 

Lisätiedot
Maavoimien esikunta: Jalkaväen tarkastaja eversti Juhana Skyttä, puh 0299 800 (vaihde)
Puolustusvoimien logistiikkalaitos: Tiedotuspäällikkö Juhani Kauppinen, puh.  0299 800 (vaihde)
 

´