Asevelvollisille jaettavien vaatteiden ja varusteiden sopivuutta parannetaan
Puolustusvoimat parantaa varusmiehille ja reserviläisille jaettavien vaatteiden ja varusteiden sopivuutta ja riittävyyttä. Ratkaisuina ovat uuden materiaalin hankinnat, nykyisen materiaalin täydennyshankinnat sekä vaatetushuollon ohjauksen täsmentäminen.
Puolustusvoimien Logistiikkalaitoksen tehtäviin kuuluu vastata paitsi Puolustusvoimien materiaalin hankinnoista, myös materiaalin käyttökelpoisuudesta. Vaate- ja varustehankinnoilla taataan oikean kokoisten ja tarkoituksenmukaisten varusteiden riittäminen jokaiselle sotilaalle. Varustehankinnat ovat aikaa vievä kokonaisuus ja niiden tarkoitus on vaikuttaa varusteiden riittävyyteen pitkällä aikavälillä. Hankinnat tehdään Puolustusvoimien materiaalille asetettuihin suorituskykyvaatimuksiin perustuen – sopivaa materiaalia löytyy vain harvoin valmiiksi tilattavana ja usein materiaali pitää suunnitella ja tilata erikseen vaatimusten pohjalta. Viime vuosien aikana vaate- ja varustehankintojen aikatauluihin ovat vaikuttaneet muun muassa kasvaneesta kysynnästä ja raaka-aineiden puutteesta pidentyneet toimitusajat.
Materiaalin lisähankinnoilla parannetaan käytössä olevien varusteiden riittävyyttä ja sopivuutta kaikille sotilaille. Vuoden alusta vaiheittain käyttöönotetun M23-taisteluasujärjestelmän (Nordic Combat Uniform, NCU) suunnittelussa on huomioitu erityisesti eri sukupuolta olevien sekä eri kokoisten sotilaiden tarpeet ja vaihtelevien käyttöolosuhteiden vaatimukset. M23-taistelujärjestelmästä kerätään tällä hetkellä käyttökokemuksia Pohjois-Suomen joukko-osastoissa, ja jatkohankinnoista on määrä päättää vuoden 2025 aikana. Hankinnoista päätettäessä käyttökokemusten lisäksi huomioidaan muun muassa uuden taisteluasujärjestelmän vaikutukset huoltojärjestelmään.
Puolustusvoimien pääasiallisena taisteluasuna toimivan maastopuku M05:n soveltuvuutta parannetaan jatkamalla jo aloitettuja pienien kokojen lisähankintoja. Housujen osalta uudet koot saadaan jakoon tämän vuoden ja, takkien osalta vuoden 2025 aikana. Nahkajalkineiden ja sukkien osalta pienien kokojen täydennyksiä saadaan tämän vuoden aikana. Pienten kokojen hankintojen lisäksi vaatteiden ja varusteiden saatavuutta parannetaan pitkällä aikavälillä nostamalla talousmateriaalin ylläpitorahoitusta.
Huoltotoimenpiteiden parantaminen tasaa ruuhkahuippuja
Uuden materiaalin hankkimisen lisäksi on yhtä tärkeää ylläpitää ja huoltaa jo olemassa olevia vaatteita ja varusteita. Huoltotoimenpiteitä on parannettu muun muassa täsmentämällä ja kehittämällä vaate- ja varustehuollon ohjeistusta Puolustusvoimissa.
Vaatteiden ja varusteiden huoltamisen sekä jakamisen ohjeistuksen tehostamisella on tarkoituksena parantaa oikean kokoisten varusteiden jakautumista sotilaille sekä huollon toiminnan sujuvuutta ruuhkahuippujen aikana. Käyttäjän huoltotoimenpiteillä on suuri merkitys huollon sujuvuuteen ja ohjeistusta on päivitetty myös siltä osin. Huoltotoimenpiteistä kerätään palautetta, ja toimintaa pyritään jatkuvasti kehittämään saadun palautteen perusteella.
Huoltokiertoa parannetaan uudistamalla sen toimintatapoja. Esimerkkinä tästä ovat vuonna 2023 käyttöön otetut, jalkinehuollossa käytettävät desinfiointiainesuihkereput. Järjestelmäkeskus hankki vuonna 2023 tehokkaita desinfiointiainesuihkereppuja vaatetusyksiköiden varusvarastoille parantamaan käyttäjähuollon toteutumista. Suihkereppujen avulla voidaan varuspalautusten yhteydessä desinfioida vähällä käytöllä olleita jalkineita, jolloin niitä ei tarvitse lähettää aikaa vievään keskitettyyn huoltoon. Näin enemmän materiaalia jää joukko-osaston sisäiseen kiertoon.
Tiedonkulku kehittyy
Ohjeistuksen kehittämisen rinnalla on parannettu myös vaatteita ja varusteita koskevaa tiedonkulkua Puolustusvoimien ja asevelvollisten välillä. Varusmiehille ja reserviläisille lähetetään ennakkokyselyt, joiden avulla selvitetään yksittäisten sotilaiden vaatetus- ja varustetarpeita ennen palveluksen aloittamista tai kertausharjoituksen alkamista.
Ennakkokyselyissä on mahdollista ilmoittaa erikoiskokojen tarpeesta, ja erikoiskokoisia varusteita teetetään tarvittaessa jopa yksittäisiä kappaleita. Erikoiskokojen tarpeet voi ilmoittaa omalle joukko-osastolle jo kutsuntojen yhteydessä, jolloin varusteiden teettämiseen jää enemmän aikaa valmistautua. Varusteiden teettämisestä vastaa Puolustusvoimien Logistiikkalaitoksen osana toimiva Järjestelmäkeskus.
Palveluksen tai harjoituksen jälkeen erikoiskokoiset varusteet kerätään takaisin myöhempää käyttöä varten, mutta mittatilauskengät on asevelvollisen mahdollista lunastaa palveluksen päättyessä itselleen.