Hyppää sisältöön

Syksyn valmiusrakentamisharjoitukset kehittävät joukkojen ja kohteiden suojaa

Maavoimat
Julkaisuajankohta 8.9.2022 10.38
Tiedote
rakennustyömaa

Maavoimat ja Puolustusvoimien logistiikkalaitos harjoittelevat valmiusrakentamista viikoilla 37-47 eri puolilla Suomea.

Syksyn aikana harjoituksia järjestetään Kaartin jääkärirykmentissä, Porin prikaatissa, Panssariprikaatissa, Karjalan prikaatissa, Kainuun prikaatissa ja Jääkäriprikaatissa. Ensimmäinen harjoitus alkaa Kaartin jääkärirykmentissä 12. syyskuuta. Harjoitukset toteutetaan pääosin Puolustusvoimien harjoitusalueilla. 

Valmiusrakentamisharjoitukset ovat tärkeä osa puolustuskyvyn kehittämistä. Valmiusrakentamisella hankitaan suojaa niin joukoille kuin materiaalillekin.

– Suojautuminen on osa joukon taistelukykyä ja on tärkeää, että sitä harjoitellaan säännöllisesti. Harjoituksissa kehitämme joukkojen ja kohteiden suojaa sekä harjoittelemme suojautumiseen liittyviä valmiusrakentamisen toimintamalleja yhdessä siviiliurakoitsijoiden kanssa, kertoo pioneeritarkastaja eversti Jukka Aihtia Maavoimien esikunnasta. 

Maavoimien ja Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen lisäksi syksyn harjoituksissa on mukana henkilöstöä Merivoimista. Valmiusrakentamista harjoitellaan vuosittain, ja harjoitukset ovat osa Puolustusvoimien normaalia koulutus- ja harjoitustoimintaa.

Tutustu valmiusrakentamiseen Puolustusvoimien Youtube-kanavalla:   

Suojaa ja valmiutta: https://www.youtube.com/watch?v=YiB9w3apgkM  
Yhteistyö rakennusteollisuuden kanssa: https://www.youtube.com/watch?v=1zLlK9TH3p0 

´